Sähköpostiosoitteeni on . Haluan viestin aina, kun uusi 10X Finland Podcast julkaistaan.

#49: Miten johdetaan

Kai Seikku on johtaja, jonka suuri julkisuus ja Google-haku tuntee miehenä, joka sai potkut makkaratehtaasta. Ammattipiireissä hän on piikiekkoyhtiö Okmeticin arvostettu toimitusjohtaja, hallitusammattilainen, mentori, neuvonantaja, visionääri ja sijoittaja – ja tänä päivänä myös Suomen johtavia Kiinan-tuntijoita. Lisäksi hänellä on neljä poikaa ja hän lukee paljon paperisia sanomalehtiä.

Tässä 10X:n jaksossa puhumme Kain kanssa itsensä johtamisesta, kasvuyritysten johtamisesta, hyvästä hallitustyöskentelystä sekä tietysti Kiinasta. Olit sitten liikkeenjohtaja tai ajan suurista virroista kiinnostunut kansalainen, tämä keskustelu on johtamistaidon gourmet buffet, josta voi ammentaa moniin tarpeisiin ja makuihin.

Kai Seikku

Kuuntele seuraavaksi

#48: Millaista muutosta saa miljardisijoituksilla?

Anna Hyrske pysähtyi 19 vuotta sitten kysymään työnantajaltaan, onko sijoittaminen aseteollisuuteen oikein. Kukaan ei oikein tiennyt, ja sen seurauksena Anna lähti tutkimusretkelle, joka on tehnyt hänestä Ilmarisen vastuullisen sjoittamisen johtajan. Hän vastaa asiantuntijana siitä, että yhtiön 48 miljardin euron sijoitusvarat ohjautuvat ympäristön, sosiaalisen kehityksen ja hyvän hallinnon näkökulmasta oikein. Hän on kirjoittanut vastuullisen sijoittamisen perusteoksen, on alan kysytty luennoitsija ja hänelle soittavat niin Financial Times kuin Wall Street Journalkin.

Kuuntele jakso

#47: Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle

Jari Ehrnrooth on 10X Finland Podcastin kaikkien aikojen kuunnelluin vieras. Kolme vuotta sitten hän oli juuri julkaissut kirjan Hyvintoimintayhteiskunta ja puhuimme itsekurista. Nyt häneltä on juuri ilmestynyt teos Kymmenen väitettä vapaalle ihmiselle ja se on hyvä syy palata 10X-mikrofonien ääreen. Jari on yhteiskuntatieteilijä, historioitsija ja kirjailija, joka pysähtyy uusimmassa kirjassaan ihmisarvon ja vapauden teemojen äärelle.

Kuuntele jakso