Sähköpostiosoitteeni on . Haluan viestin aina, kun uusi 10X Finland Podcast julkaistaan.

#96: Risto Lähdesmäki – Kuinka luovaa organisaatiota johdetaan

Risto Lähdesmäki opiskeli alun perin opettajankoulutuslaitoksella Jyväskylässä, mutta perusti muutaman opiskelukaverinsa kanssa vuonna 1999 ensin käyttäjätutkimusta ja pian käyttöliittymäsuunnittelua tehneen Suomen Oujee Oy:n. Oujee sai Nokian asiakkaakseen, vaihtoi nimekseen Idean, ja kansainvälistyi, ennen kaikkea Yhdysvalloissa. Asiakkaiksi saatiin muun muassa Huawei, Apple, Sandvik, LG ja IBM. Vuonna 2017 Lähdesmäki neuvotteli kaupan, jossa 150 hengen Idean myytiin Capgeminille yhdeksännumeroisella summalla.

Riston intohimo on luovien ihmisten johtaminen, yrityskulttuurit ja käyttöliittymäsuunnittelu. Tämä podcast on vauhdikas ja väkevällä kokemuksella pakattu cocktail tätä kaikkea. Ennen kaikkea puhumme johtamisesta ja osaamisen kehittämisestä. Esimerkiksi: mitä tapahtuu kun yrityksen kasvua aletaan mitata osaamisen kasvulla ja paremmilla projekteilla perinteisten talouslukujen lisäksi? Tai mitä tapahtuu, kun design nähdään pikemminkin strategiana kuin estetiikkana ja sen funktioita ovat kokemus, tarina ja tunne? Tervetuloa retkelle railakkaan kasvun polulle.

Hyviä kuunteluhetkiä!

10XLucasEkblad_050225-

Linkkejä jaksossa mainittuihin asioihin

  1. Rutger Bregman: Moraalinen kunnianhimo

Kuuntele seuraavaksi

#95: Pasi Rinne – Raha valitsee koko ajan sen vihreämmän sijoituksen

Pasi Rinteen intohimo on kestävä liiketoiminta. Vuonna 1993, 24-vuotiaana, hän perusti uraauurtavan kestävän kehityksen konsulttitoimiston Gaian. Hän on myös työskennellyt ympäristöministerin erityisavustajana Pekka Haaviston kaudella ja kahdeksan vuotta YK:n ympäristöohjelmassa Genevessä.

Nykyisin hän on kestävän sijoittamisen asiantuntija. Voisi kuvitella, että nämä ovat Pasille pimeitä aikoja. Donald Trump miehittää hallintoaan ilmastonmuutoksen kieltäjillä, Bakun ilmastokokouksen tulokset olivat laihoja ja innostus ESG-sijoittamiseen on vaihtunut epäilyksi, jopa vihaksi. Ja sotilaallinen turvallisuus ajaa leveillä telaketjuilla ilmastoturvallisuuden yli. Pasin näkökulma ja viesti on kuitenkin, että vastuullisen liiketoiminnan kasvua ei pysäytä mikään. Sen iso ajuri eivät enää ole vain kansainväliset sopimukset, vaan markkinoiden syvällekäyvä muutos.

Hyviä kuunteluhetkiä!

Kuuntele jakso

#94: Kristiina Kukkohovi – Ei tarvitse olla suurta, mutta voisiko olla kauneinta?

Kristiina Kukkohovi johtaa Visit Turku Archipelago -markkinointiyhtiötä. Aikaisemmin hän on työskennellyt muun muassa Siljalla, Finnairilla ja SASilla sekä Levillä, Rukalla ja Pyhällä, joissa hän seurasi läheltä sitä, kuinka Lappia nostettiin aivan uudelle tasolle kansainvälisenä matkakohteena.

Kristiina on podcastissa vieraana siksi, että Venäjän hyökkäyssodan seurauksena Suomi ei ole enää minkään liikenteen solmukohta, vaan Euroopan pussinperä, jolla pitää olla aivan erityistä annettavaa voidakseen houkutella kansainvälisiä matkailijoita. Meillä on uniikkia annettavaa, mutta nyt puhumme keinoista, joilla saamme kohderyhmäymmärryksen, palvelun, tuotteistuksen ja ennen kaikkea markkinointimme sellaiselle tasolle, että Suomi nousee kuriositeetista kohdemaaksi.

Kuuntele jakso