fbpx

Sähköpostiosoitteeni on . Haluan viestin aina, kun uusi 10X Finland Podcast julkaistaan.

#41: Sukellus milleniaalin mieleen: "Jos me ei muuteta maailmaa, niin kuka?"

Perttu Pölönen on säveltäjä, keksijä, puhuja, nörtti, yrittäjä, ajattelija ja milleniaali. 15-vuotiaana hän halusi Sibeliukseksi, mutta koska musiikin teoria oli hankalaa, hän hakkeroi sen ja keksi Sävelkellon ja uudisti musiikin opetuksen. Hän on voittanut Suomen mestaruuden kolmiloikassa ja säveltänyt Rubikin kuution – kyllä sekin on mahdollista. Hänet on valittu luovimmaksi suomalaiseksi ja yhdeksi Euroopan innovatiivisimmista alle 35-vuotiaista. Hän teki kuluvana vuonna 160 puhekeikkaa, pääasiassa disruptiosta, ja hän on mukana hankkeessa, jossa Myanmarin lapsia opetetaan lisätyn todellisuuden keinoin.

Tämä keskustelu on 10X runsaudensarvi. Puhumme osallisuudesta ja orjuudesta, kilpailusta robottien kanssa, Facebookista, tulevaisuuden bisneksistä, arvonluonnista AI:n aikakaudella, päiväkotien merkityksestä sekä tulevaisuuden työstä ja taiteesta. Ja lopulta päädymme etsimään totuuutta, emme murroksesta tai teknologiasta, vaan siitä mikä ei muutu. Entä jos tulevaisuuden tärkein taito onkin rakastamisen taito?

10X Finland podcastin on tuottanut sisältötoimisto Great Point. Hyviä kuunteluhetkiä.

Perttu Pölönen

Kuuntele seuraavaksi

#40: “Taide on kaiken sen taustalla, että mä voin mitään luoda”

Annu Nieminen on insinööri, joka johtaa perustamaansa The Upright Projectia, jonka tarkoitus on vaikuttaa koko maailman kulutustottumuksiin, sijoituspäätöksiin ja tuotantotapoihin. Tässä podcastissa Annu puhuu siitä, miksi hänen oli pakko perustaa Upright, millaiselle johtajuudelle tänään on suurin tarve ja miten yritykset voisivat ottaa fiksuimmin huomioon kestävyyden vaatimuksen. Annu on ehkä päättänyt pelastaa maailman numeroilla, mutta lopulta hänen suurin opettajansa on ollut taide. Hyviä kuunteluhetkiä.

Kuuntele jakso

#39: “Lopulta voittamisen kulttuuri ratkaisee”

Marko Yrjövuori on taekwondon mustavyö, skeleton-kelkkailumestari ja urheiluhieroja, joka toteutti Amerikan-unelmansa. Tässä podcastissa puhumme Markon kasvamisesta, aggressioiden kanavoimisesta, unelman jahtaamisesta sekä työskentelystä maapallon parhaiden atleettien luottomiehenä. Puhumme myös voittamisen anatomiasta, hyvän elämän aakkosista, järkevästä treenaamisesta ja tasapainon hakemisesta samalla, kun kaikki pannaan peliin. Hyviä kuunteluhetkiä.

Kuuntele jakso